Siitakesieni-dumplingit

Dumplingit eli vehnäjauhoista valmistetusta taikinasta erilaisilla täytteillä täytetyt nyytit ovat suosittuja ympäri maailmaa. Kiinassa ne voivat olla nimeltään dumplingeja, dim sumeja tai wontoneja, Japanissa niitä kutsutaan gyazasoiksi. Venäjällä yleiset pelmenit ovat nekin eräänlaisia dumplingeja, samoin kuin italialaiset raviolit ja tortelliinit.

Dumpligit voi täyttää periaatteessa ihan millä vaan. Myös makeilla täytteillä. Suosittuja täytteitä ovat porsaanliha ja erilaiset sienitäytteet. Dumplingit voidaan joko keittää kypsäksi, höyryttää tai paistaa pannulla.

Englanninkielisissä resepteissä törmää usein sanaan pot stickers eli pannuun tarttunut. Pot stickersit paistetaan pannulla ensin toiselta puolelta ja höyrytetään sitten tilkassa vettä kypsiksi toiselta puolelta.

Pot stickersit on ehdottomasti minun suosikkeja, sillä niitä tulee paistamisen ja höyryttämisen yhdistämisen vuoksi erityisen rapeita ja herkullisia.

Pot stickereiksi kutsutaan dumplingeja, jotka paistetaan vain toiselta puolelta ja loppukypsennys tapahtuu höyryttämällä.

Mitään pikaruokaa dumplingit eivät ole. Varsinkin jos tekee taikinan itse, sillä niiden näpertäminen vie oman aikansa.  Helpommalla – ja nopeammin – pääsee jos käyttää valmiita taikinalevyjä.

Taikinaa myydään aasialaisissa ruokakaupoissa wonton-taikinan nimellä valmiina, dumplingeille sopivan kokoisina arkkeina. Itsetehtyä taikinaa käytettäessä kannattaa hyödyntää pastakonetta, jotta taikinasta saa tarpeeksi ohutta.

Itse tehdyllä chiliöljyllä marinoidut parsakaalit sopivat täydellisesti dumplingien seuraan.

Täytteen saa kätevästi dumplingien sisään pursottamalla. Pursottamiseen käy joko kakkujen koristeluun tarkoitetut pursotinpussit tai ihan tavallinen, vahva muovipussi, jonka yhden kulman leikkaa saksilla auki.

Dumplingien näprääminen on muuten aika hauskaa ajanvietettä yhdessä kaveriporukan kanssa. Jos porukkaa on suurempi määrä kannattaa täyte valmistaa edellisenä päivänä ja säilyttää sitä pursotinpusseissa jääkaapissa. Näin varsinainen dumplingien teko sujuu sarjatyönä näppärästi ennen kuin nälkä kasvaa porukassa liian suureksi.

Yhdelle hengelle riittää noin 8-12 dumplingia.

Dumplingit käyvät kevyestä iltapalasta ja lounaasta ihan sellaisinaankin. Dippaus johonkin herkulliseen soossiin ja avot, muuta ei tarvita.

Täydellinen illallinen niistä tulee kuitenkin vasta kun tarjoilee niiden seuraksi esimerkiksi vihreitä papuja, parsakaalia, edamame-papuja tai nuudelisalaattia. Yhtä ihmistä varten kannattaa varata noin 8-12 dumplingia, riippuen syöjän nälästä ja lisukkeiden määrästä.

Siitakesieni-dumplingit (30 kpl)
vegaaninen

Taikina

4.5 dl vehnäjauhoja
1,75 dl vettä
ripaus suolaa

  1. Keitä vesi kiehuvaksi. Mittaa kulhoon vajaa puolet jauhoista ja suola. Kaada kiehuva vesi jauhojen sekaan. Sekoita taikina puukauhalla tai syömäpuikoilla kunnes se on kiinteää.
  2. Sekoita loput jauhot käsin. Vaivaa taikinaa, kunnes saat siitä kiinteän pallon.
  3. Jauhoita työtaso ja vaivaa taikinapalloa. Työnnä taikinapalloa eteenpäin kämmenen alaosalla ja nosta sitten taikina sormilla alkuasentoon. Toista kunnes taikina tuntuu pehmeältä ja joustavalta.   Lisää työpöydälle jauhoja tarvittaessa. Käännä taikina välillä yhdeksänkymmentä astetta ja jatka vaivaamista.
  4. Anna taikinan levätä välillä 20-30 minuuttia ja toista vaivaaminen vielä kerran. Valmista sillä aikaa täyte.
Siitake-tofutäyte

400 gr siitakesieniä
100 gr tofua
2 minipaksoita (tai puolikas kiinankaali)
4 valkosipulin kynttä
2 cm tuoretta inkivääriä
4 tl riisiviinietikkaa
1 kevätsipulin varsi
2 rkl soijaa
4 tl paahdettua seesamiöljyä
suolaa ja mustapippuria

  1. Poista sienistä varret ja säästä ne esimerkiksi kasvislientä varten. Hienonna sienten lakit.
  2. Kuori valkosipulit ja inkivääri. Hienonna ne morttelissa pehmeäksi tai pilko mahdollisimman pieniksi. Siivuta kevätsipulin varsi ja pilko paksoit.
  3. Kuullota valkosipuli-inkivääri tahnaa paistinpannulla tilkassa öljyä. Lisää sienet ja paista ne rapeiksi. Murusta sekaan tofu ja lisää paksoi. Paista vielä noin viisi minuuttia.
  4. Mausta paistos etikalla, soijalla, seesamiöljyllä sekä suolalla ja mustapippurilla.
Chiliöljyllä marinoitu parsakaali

2 valkosipulin kynttä
2 chiliä
3/4 dl rypsiöljyä
2 rkl japanilaista soijaa
1-2 tl kookossokeria
(3 rkl suolaa parsakaalien keitinveteen)
1 parsakaali

  1. Kuori valkosipuli ja hienonna. Huuhtele chilit ja pilko pieneksi.
  2. Sekoita valkosipulit ja chilit öljyyn ja kuumenna kattilassa varovasti. Sekoita öljyä jatkuvasti äläkä anna sen kiehua, muuten valkosipulit ja chili palavat. Hauduta öljyä noin 10-15 minuuttia.
  3. Mausta chiliöljy soijalla ja kookossokerilla. Lisää tarvittaessa suolaa. Anna jäähtyä.
  4. Huuhtele parsakaali ja pilko sopiviksi suupaloiksi.
  5. Kiehauta kattilallinen vettä ja lisää suola.
  6. Kun vesi kiehuu lisää parsakaalin palat. Keitä 2 minuuttia ja nosta reikäkauhalla kulhoon missä on kylmää vettä ja jääpaloja. Kylmä vesi ja jää pysäyttävät parsakaalien kypsymisen ja ne pysyvät rapeina. Nosta parsakaalit jääkylvystä ja valuta ylimääräinen vesi pois.
  7. Sekoita parsakaalit chiliöljyn sekaan.
Paistetut vihreät pavut

1 pkt tuoreita vihreitä papuja
1 valkosipulin kynsi
voita tai vegaanista margariinia paistamiseen
suolaa

  1. Huuhtele pavut ja leikkaa kannat pois. Kuori ja hienonna valkosipuli.
  2.  Keitä papuja suolatussa vedessä noin 2-3 minuuttia.
  3. Kaada vesi pois ja lisää kattilaan voita tai vegaanista margariinia ja hienonnettu valkosipuli.
  4. Paista papuja yhdessä valkosipulin kanssa muutama minuutti. Mausta suolalla.
Chilinen soijadippi

1 dl makeaa soijakastiketta
1 iso tomaatti
1-2 pientä chiliä
½ shalottisipuli
suolaa ja mustapippuria

  1. Huuhtele tomaatti ja pilko hienoksi. Kuori ja silppua shalottisipuli. Hienonna chilit.
  2. Sekoita kaikki aineet sekaisin ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
Dumplingit
  1. Jaa taikina kahteen tai kolmeen osaan. Kauli jokainen taikinapala ohueksi kaulimella tai käytä pastakonetta. Ota taikinasta muotin avulla pyöreitä ”lettusia”. Muotiksi käy esimerkiksi isohko lasi tai teräväreunainen kulho. Pidä lettuset kelmun alla, etteivät ne kuivu ja ota niitä kelmun alta sitä mukaan kun täytät niitä.
  2. Lisää jokaiseen lettuseen noin ruokalusikallinen täytettä joko lusikalla tai pursottamalla.
  3. Kostuta lettusten reunat kylmällä vedellä kevyesti. Nosta lettunen vasemman käden etusormen ja peukalon väliin. Nipistä reunat kiinni toisiinsa ja rypytä niitä hiukan samalla.
  4. Kypsennä dumplingit useammassa erässä. Kaada paistinpannulle tilkkanen öljyä ja ruskista dumplingeja noin viisi minuuttia. Asettele dumplingit pannulle niin, että ne eivät kosketa toisiaan. Kun dumplingit ovat saaneet kauniin värin, kaada pannulla muutama ruokalusikallinen vettä. Sulje pannu kannella ja anna dumplingien höyrystyä vielä noin 5 minuuttia.
  5. Tarjoile dumplingit dippikastikkeen, chiliöljyllä marinoitujen parsakaalien ja paistettujen papujen kanssa.
Tykkää ja jaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *