Uppopaistetut kananmunat, chilikastiketta ja vihreitä papuja

Uppopaistetut kananmunat, oletko ihan tosissasi? Kyllä olen! Indonesiassa ja erityisesti Jaavan saarella missä olemme asuneet, uppopaistetaan lähes mitä tahansa. Myös kananmunia 😊

Uppopaistettaessa kovaksi keitettyjen kanamunien pinta ruskistuu ja siitä tulee rapea ja ihanan ryppyinen. Kun munat upotetaan vielä tuliseen chilikastikkeeseen, tarttuu chilikastike ryppyiseen pintaan kuin kastike täydellisesti keitettyyn pastaan.

Kanamunien kanssa sopii erinomaisesti vihreät pavut, joiden pilkkominen vaatii hiukan kärsivällisyyttä mutta se maksaa kyllä vaivan. Kun pilkkoo pavut vinottain ohuiksi, paistuvat ne todella nopeasti rapeiksi ja herkullisiksi eikä niitä tarvitse keittää etukäteen.

Jostain syystä suomalaiset tuntuvat pelkäävän uppopaistamista. Tai ainakin varovan sitä hirveän paljon. Se on monien mielestä joko kamalan vaarallista tai ruoasta tulee uppopaistamalla kauhean epäterveellistä. Jos uppopaistamisen tekee oikein, ei se mielestäni ole kumpaakaan.

Totta kai kuuman öljyn kanssa täytyy olla varovainen, mutta niinhän kaiken ruoanlaiton ja tulenkäsittelyn kanssa täytyy olla.  Ja jos ruoan uppopaistaa oikeassa lämpötilassa, ei rasva tunkeudu ruoan sisään ja tee sitä ylirasvaista ja epäterveellistä vaan ainoastaan rapeuttaa ruoan pinnan.

Käytä uppopaistamiseen rypsiöljyä ja paksupohjaista, tarpeeksi isoa kattilaa. Oliiviöljy ei sovellu matalan savuamislämpötilansa vuoksi uppopaistamiseen. Älä täytä kattilaa liian täyteen, noin kolmannes kattilan tilavuudesta riittää hyvin. Laske paistettavat tuotteet öljyyn esimerkiksi pihdeillä rauhallisesti läheltä pintaa , että kuuma öljy ei roisku. Älä uppopaista liian isoa määrää kerralla, muuten öljyn kuumuus ei riitä kypsentämään niitä.

Oikea uppopaistamisen lämpötila on noin 180 astetta. Öljyn lämpötila on sopiva silloin kun pieni leipäpala pysyy hiljaa poreillen öljyn pinnalle eikä uppoa pohjaa ja se ruskistuu suhteellisen nopeasti kauniin ruskeaksi. Jos lämpötilan arvioiminen arveluttaa, kannattaa käyttää lämpömittaria.

Paras tapa nostaa kypsät, uppopaistetut ruoat öljystä on käyttää metallista reikäkauhaa. Reikäkauhassa ruoat pysyvät turvallisesti ”kyydissä” eivätkä tipahda vahingossa takaisin öljyyn ja räiskytä kuumaa öljyä. Reikäkauhassa ruoan voi myös antaa valua hetken kattilan päällä ja nostaa vasta sitten ritilän tai paperin päälle.


Keitetyt kananmunat uppopaistetaan öljyssä rapeiksi. Chilikastikkeesta voi tehdä niin tulisen kuin uskaltaa.

Vielä sananen riisin keittämisestä ja riisin valinnasta. Ja nimenomaan aasialaisen riisin keittämisestä. Eri riisilajikkeita on maailmassa tuhansia, ja riippuen niiden muodosta sekä riisissä olevan amylaasin määrästä ne käyttäytyvät eri tavalla kypsennettäessä.

Riisilajikkeet, joissa amylaasia on vähän, muuttuvat keitettäessä puuromaisiksi, kun riisin tärkkelys vapautuu veteen. Siksi ne sopivatkin erinomaisesti puuroihin ja risotoihin. Pitkäjyväiset riisit ovat irtonaisia ja aika mauttomia enkä suosittelisi niitä aasialaisten ruokien seuralaisiksi.


Paistetut vihreät pavut ja porkkanasuikaleet tasapainottavat tulisen chilikastikkeen makua.

Aasialaisiin ruokiin käytettävät indica-riisilajikkeisiin kuuluvat riisit sisältävät enemmän amylaasia ja ne pysyvät kypsennettäessä paremmin koossa.

Basmati- ja jasmiiniriisit ovat aromaattisia lajikkeita, joista jasmiiniriisi sopii parhaiten indonesialaisiin ruokiin. Se ei puuroudu mutta muuttuu kypsyessään hiukan takertuvaksi. Itse tykkään eniten rikotusta jasmiiniriisistä, jota saa kaikista aasialaisista ruokakaupoista.

Aasialaisen riisin keittämisen salaisuus on oikein valittu riisilajike ja riisin höyryttäminen kypsäksi keittämisen jälkeen. Riisiä ei missään nimessä huuhdella vedellä keittämisen jälkeen! Parhaiten riisin valmistus onnistuu riisin keittimellä, mutta onnistuu mainiosti myös tavallisella kattilalla.

Uppopaistetut kananmunat chilikastikkeessa ja vihreitä papuja ja porkkanaa
gluteeniton

Uppopaistetut kananmunat

2 shalottisipulia
5 valkosipulin kynttä
1 cm tuoretta inkivääriä
2 isoa chiliä
1-2 isoa chiliä (lisää chilien määrää jos haluat tulisempaa)
1 suippopaprika
2 pientä, mahdollisimman kypsää tomaattia
1-2 rkl makeaa soijaa (kecap manis)
1-2 tl sokeria
suolaa ja valkopippuria
8 kananmunaa

Vihreät pavut ja porkkanaa

noin 125 gr tuoreita vihreitä papuja
1 porkkana
1 valkosipulin kynsi
½ shalottisipuli
½ iso chili
½ kevätsipulin varsi
1 rkl makeaa soijakastiketta (kecap manis)
1 rkl vettä
suolaa

Tee näin

Riisin keittäminen
  1. Huuhdo riisi kylmällä vedellä. Mittaa kattilaan yhtä paljon vettä ja riisiä. 2 dl riisiä riittää hyvin neljälle hengelle. Vettä on tarpeeksi kun sitä on noin 2-3 senttiä riisin yläpuolella.
  2. Anna riisin kiehua kattilassa ilman kantta miedolla lämmöllä niin kauan kunnes kaikki neste on hävinnyt. Älä sekoita riisiä kiehumisen aikana. Pienennä lieden lämpö ykköselle ja sulje kansi.
  3. Anna riisin höyrystyä kypsäksi vielä noin 10-15 minuuttia. Sekoita riisiä vasta, kun se on täysin kypsää.
Uppopaistetut kananmunat ja chilikastike
  1. Keitä kananmunat kypsiksi noin 8 minuuttia. Huuhtele kylmällä vedellä ja anna jäähtyä. Kuori jäähtyneenä.
  2. Kuori sipulit ja poista paprikasta siemenet. Leikkaa tomaatit muutamaan lohkoon.
  3. Hiero kaikki mausteet ja suippopaprika morttelissa tai sauvasekoittimen päähän liitettävällä minileikkurilla pehmeäksi tahnaksi.
  4. Kuullota maustetahnaa reilussa määrässä öljyä kunnes raa’an valkosipulin tuoksu hälvenee. Lisää sen jälkeen tomaatit. Paista kastiketta noin 15-20 minuuttia kunnes se on paksuuntunut ja tomaatit ovat pehmeitä. Lisää tarvittaessa öljyä.
  5. Mausta kastike lopuksi makealla soijakastikkeella, sokerilla, ja suolalla.
  6. Uppopaista kananmunat reilussa määrässä öljyä kauniin ruskeiksi. Nosta ne öljystä reikäkauhalla liinan päälle, ja anna ylimääräisen öljyn valua pois.
  7. Lisää uppopaistetut munat chilikastikkeeseen.
Vihreät pavut ja porkkanaa
  1. Kuori ja silppua sipulit hienoksi. Hienonna myös chili. Poista halutessasi chilien siemenet vähentääksesi tulisuutta.
  2. Poista vihreiden papujen päät. Siivuta pavut vinoittain ohuiksi siivuiksi. Kuori porkkana ja leikkaa ohuiksi tikuiksi.
  3. Hiero shalottisipuli, valkosipuli ja chili pehmeäksi tahnaksi. Jos sinulla ei ole morttelia, pilko ne mahdollisimman hienoksi.
  4. Kuullota maustetahnaa pannulla öljyssä kunnes raa’an valkosipulin tuoksu hälvenee. Lisää pavut, porkkanatikut ja silputtu kevätsipuli.
  5. Paista vihanneksia noin 5 minuuttia. Lisää makea soija, suolaa ja noin ruokalusikallinen vettä. Sulje pannu kannella ja nosta lieden lämpötilaa reilusti.
  6. Anna kasvisten kiehua noin 3-4 minuuttia. Lisää tarvittaessa suolaa.

Vinkki: Jos sattuisi käymään niin epäonnisesti, että uppopaistorasvasi syttyisi tuleen, niin muista, että rasvapaloa ei koskaan saa sammuttaa vedellä. Oikea tapa sammuttaa rasvapalo on tukehduttaa se sammutuspeitolla tai kattilan kannella.

Älä myöskään kaada käytettyä uppopaistoöljyä viemäriin tai biojäteastiaan. Kerää jäähtynyt rasva esimerkiksi tyhjään muovipulloon tai tiiviiseen rasiaan ja hävitä se sekajätteiden mukana. Jos uppopaistat usein, voi öljyä käyttää useamman kerran. Käytetty uppopaistoöljy säilyy hyvin huoneenlämmössä.

Tykkää ja jaa!

4 Replies to “Uppopaistetut kananmunat, chilikastiketta ja vihreitä papuja”

    1. Hei,

      Kiitos! Uppopaistamisen lämpötila on hyvä olla noin 180 astetta. Silloin ruoka paistuu kullanruskeaksi eikä jää liian rasvaiseksi. Kiitos huomioista, lisään sen vielä tekstiinikin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *